lauantai 22. marraskuuta 2014

Kävelykärrystä mopediin

Manna:

Meillä tuli tuossa muutama viikko sitten ajankohtaiseksi kävelykärryn hankinta, kun Niila alkoi nousta seisomaan aktiivisemmin. Moni ystävä oli tuumannut, että heillä kävelykärrystä riemua repesi pariksi viikoksi ja sitten sitä jo mennä posoteltiin omin voimin eteenpäin.

Asia askarrutti mammapoloa sen verran, että riemu oli mitä suurin, kun yksi päivä mainoslehtisessä näin Hape:n 2in1 taaperon menopelin. Samassa vekottimessa sekä kävelykärry että taaperomopo, jolla voi ajella niin sisällä kuin ulkonakin. Ihan mahtavaa! Tämä lähdettiinkin hakemaan kauspasta heti.

Menopeli maksoi 50e, eli hieman kalliimpi kuin useammat taaperokärryt, mutta halvempi kuin taaperokärry ja muovimopo yhteensä. Mikä ihaninta yksi vekotin vähemmän lastennurkkaa sotkemaan!

Niila on innokaasti testaillut sekä kävely-, että ajo-ominaisuuksia. Ihan vielä ei itsekseen osaa mennä, mutta pienellä avustuksella mennä kopsuttaa, että jalat viuhto vaan.

Ainoa missä Hape jää Brion kilpasiskokärrylle kakkoseksi on se, ettei kärryn renkaita pysty kiristämään (tai ainakaan minä en osannut), jotta kärry pysyisi vakaammin tukena kävellessä, eikä lähde lipumaan liian lujaa. Tämä pulma ratkaisitiin laittamalla kyytiin käsipainot (näkyy kuvassa, hyvin mahtuu, heh). Olen juuri niin tyytyväinen kuin toivoinkin olevani.

Ei ole tämä kärry turhaan saanut vuoden 2014 taaperolelun titteliä. Se on jämäkkää tekoa, eikä todellakaan mikään rimpula. Kestää varmasti useammankin ipanan potkuttelut. Siispä oiva juttu vaikka pukinkonttiin! 


Tässä pari kuvaa sankarista sukkahousuissa! Testaaja on pian vuoden vanha viliskantti.




perjantai 24. lokakuuta 2014

Mutta eihän se ymmärrä?


Manna:
Meillä on paljon lastenkirjoja. Johtunee osin siitä, että kun on itse kuvittaja, niin kauniiden kirjojen keräily on melko luonteva harrastus. Vaan suuren osan kirjoista olen haalinut hyllyymme ihan Niilaa varten. Etenkin pienten lasten pahvikirjat olen ostellut vasta nyt kun lapsi tuli taloon. Moni kirjoista onkin ollut mainioita kirppislöytöjä, eikä näistä aarteista ole tarvinnut pulittaa euroa paria enempää!

Useasti ihmiset kyseenalaistavan, että miksi noin pienen ihmisen hyllyssä on jo noin kasapäin kirjoja, eihän se ymmärrä niistä vielä mitään. Voih, paljon enemmän kuin arvaattekaan! Niila katselee, rapsuttelee ja maistelee, kuuntelee tarkasti äidin kainalossa kun äiti osoittelee ja toistaa kuvan sanoja hiljaan pieneen korvaan. Niila ymmärtää, että tässä on hyvä olla, tässä on turva, tässä on lämmin ja äiti on vain minua ja itesään varten. Meidän oma hetki.

Olen itse sillä tavalla äitinä onnekas, että olen ammattini puolesta saanut syventyä lähemmin lastenkirjojen ihmeelliseen maailmaan ja niiden merkitykseen lapsen elämässä. Käsittelin opinnäytetyöni teoriaosuudessa aiheita, kuten lapsi kuvakirjan tarkastelijana, kuvituksen merkitys, sekä kuvittajan vastuu ja haasteet. Pääsin silloin jo omassa työssäni lasten materiaalien kuvittajana paljon syvemmälle kuin ennen, vaan en olisi arvannut, kuinka iso merkitys näillä oivalluksilla olisi minulle myös äitinä.


Kuvakirja ei ole vain iloista ajanvietettä tai tehokas keino saada lapset rauhoittumaan iltapuulle. Kuvakirjoista lapsi saa ymmärryksen ylittävän määrän käytännönoppeja, kuten kielen kehittyminen, vaan sitäkin enemmän oppeja tunteista ja erilaisista elämäntilanteista, joita lapsen voi olla vaikea kohdata todellisessa elämässä. Kirja ja turvallinen aikuinen lähellä antavat tällaisille vaikeillekin asioille mahdollisuuden tulla käsitellyksi lapselle sopivalla tavalla.


Voisin paasata tästä aiheesta loputtomiin, niin innolla tähän suhtaudun. Lähipiirini tämän jo saikin tuta nahoissaan kun oppari oli ajankohtainen. Jopa meidän osaston yliopettaja tuntui katsovan mua toisinaan hieman huvittuneena, kun julistin sydän läikehtien tätä kuvakirjojen ilosanomaa. Mutta jos nyt teistä jotakuta kiinnostaa lukea aiheesta hieman enemmän, löytyy opparini täältä. Opparissa on myös laaja lähdeluettelo aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta, joita suosittelen aivan ehdottomasti.


Kuvittaja Markus Majaluoma, jota suuresti ihailen kiteyttää kuvan ja sen ympärillä tapahtuvan hetken merkityksen upeasti näin:


” Joskus tuntuu, että arvostan kuvakirjaa liiaksikin, jopa niin paljon, että pelkään sen voimaa ja mahdollisuuksia muokata pienen lapsen maailmankuvaa. Minäkinkö sitä olen muokkaamassa? Omien lisäksi vielä muidenkin lasten? Eihän se ole kuin pienen pieni hetki, se hetki, jolloin lapsi ja aikuinen ovat kuvakirjan ääressä. Millainen hetki se onkaan.”    Tutkiva katse kuvakirjaan (2001, 24)   



Eli ei muuta kun kirjaa kätöseen ja pukinkonttiin! 


Mahtaviin kirpparilöytöihin kuuluu myös tämä nostalgiaa herättävä nallekirja
Kirjahyllyn helmiä! Niila rakastaa runottelua.

Mites tämä ihan mahtava retrohelmi, kirpparilta tottakai!

Osa kirjahyllyn aarteista

Pöllöt lämmittelee lukupaikkaa seuraavaa yhteistä hetkeä varten

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kuppi teetä - mamin oma hengähdyshetki

Manna:

Meillä kotiäideillä ei tunnetusti ole muuta tekemistä kun litkiä teetä ja juoruta päivät pitkät…vai olikohan se sittenkin niin, että hirveän kiireen keskellä suhaillessa pyykkivuoren, vaipparoskiksen ja hellan väliä, olisi ihana istahtaa ja juoda edes yksi kuppi KUUMAA teetä ihan rauhassa? Niin tai näin, täällä ilmoittautuu yksi teefanaatikko, jolla olis nyt vinkata pari hyvää teetä. 

Olen tänä syksynä tutustunut kahteen uuteen, hyvin erityyppiseen teehen ja molemmat olivat rakkautta ensimaiskautuksella. Toinen näistä on Yogi Tea:n Choco Chili ja toinen Pukka:n Peppermint & licoirice.  Kumpikin on luomuteetä. Näitä saa haalittua itselleen mm luontaistuotekaupoista ja netistä.




maanantai 29. syyskuuta 2014

Reissumies

Sanna:
Meidän Murmeli on varsinainen reissumies. Tyyppi on kypsässä yhdeksän kuukauden iässä matkustanut jo tuhansia kilometrejä. Ensimmäisellä reissullaan Murmeli oli vasta viiden päivän ikäinen. Ajelimme silloinmun äidin luo Etelä-Pohjanmaalle (360km/suunta). Sen jälkeen kilometrejä on kertynyt tasaisesti joka kuukausi. Näiden reissujen lisäksi Murmeli on käynyt myös isomummon hautajaisissa Pohjois-Pohjanmaalla sekä lätäkön toisella puolella, Tallinnassa.

Tälläkin hetkellä minä ja Murmeli ollaan matkalla, mutta nyt on alla juna. Iskä lähti kouluttautumaan Etelä-Suomeen, niin me pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin mummolaan.

Mun mielessä oli kauhukuvia kiljuvasta ja itkevästä lapsesta, jota ei saa mitenkään viihdytettyä. Murmeli kun sattuu olemaan aika liikkuvaista sorttia, ja nyt kun seisominen tukeakin vasten on opittu, niin...
Matka on noin puolivälissä ja meillä on mennyt loistavasti! :)



Murmelilla on ollut niin paljon ihmeteltävää ohikiitävissä maisemissa, leikkipaikassa, junan kirjatarjonnassa sekä edessä olevan penkin selkänojasta laskeutuvassa pöydässä, ettei tylsistymistä ole tapahtunut. Pöytää on kiva paukutella ylös ja alas, ylös ja alas.

Äitikin saa nyt pienen levähdyshetken, kun välipalan (päärynää, riisikakkua ja maitoa) jälkeen Murmeli otti ja simahti päiväunille. Pian kyllä täytyy herätellä, koska edessä on junan vaihto.

Terveisin,
Reissu-Murmeli ja äiti

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Valokuvat



Senja: Tietävätkö muut sen, kun niitä kuvia vuosiensaatossa kertyy? Niitä on kamerassa, puhelimessa, koneella, läppärillä, fb:ssä ja vanhimpia kuvia voi löytää vielä irc-galleriasta! 

Minä tiedän, meillä niitä on joka paikassa. Neljän lapsen kanssa niitä on kertynyt tuhansia. Jo pelkästään puhelimessani on reilu 6500 kuvaa! Nyt olen aloittanut projektin, ennen joulua aijon saada kolmen vanhimman lapsen ensimmäisen vuoden kuva-albumit valmiiksi. Täydennän samalla myös vauvakirjat valokuvilla ja muutama kuva tulee kehyksiin. 

Mukavaa fiilistelypuuhaa ja muistojen muistelua pimeneviin syysiltoihin <3



lauantai 20. syyskuuta 2014

Onko teillä karkkipäivää?


KAZE: Onko karkkipäivä tarpeen? Olen pohtinut tätä jo ennen omien lasten syntymää, enkä oikein vieläkään tiedä mitä mieltä olisin. Yleisesti ottaen suhtaudun ruokaan aika rennosti. Minulle on tärkeintä on se, että kokonaisuus on kunnossa. Kun ruokavalio on monipuolista ja sisältää runsaasti kasviksia sekä riittävästi kalaa, olen tyytyväinen, enkä jaksa stressata syökö lapsi kylässä satunnaisesti yhden vai kolme keksiä. Ajatus karkkipäivästä tuntuu minusta jotenkin hankalalta ja sitovalta, vaikka tiedostan sen hyvätkin puolet.

Minulla ei ollut lapsena karkkipäivää. Itseasiassa mummini oli sitä mieltä, että suklaa kehittää lapsen älykkyyttä, joten aina tavatessamme (ja sitä tapahtui usein) sain palan suklaata. Enpä osaa sanoa, onko tällaisella tavalla ollut toivottua vaikutusta, mutta ainakin suhtautumiseeni karkkiin ja suklaaseen se on mielestäni vaikuttanut. Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta syödä kaapissa lojuvaa suklaalevyä tai karkkipussia nopeasti loppuun. Oikeastaan karkkia en edes osta juuri koskaan, ehkä kerran puolessa vuodessa.

Vaikka itse en ajatellut tyrkyttää lapsilleni suklaata paremman koulumenestyksen toivossa, minusta tuntuu, että jos karkista ei tehdä liian isoa juttua, siitä ei myöskään tulee ns. kiellettyä hedelmää. Käykö helposti niin, että koko viikon karkkia odottanut lapsi ahmii pussin aina hetkessä ja haluaa myöhemmin käyttää koko viikkorahansa karkkiin? Entä muut herkut? Minusta olisi outoa, jos karkkia saisi vain tiettynä päivänä, mutta rajoitus ei koskisi esimerkiksi jätskiä ja keksejä. Vai pitäisikö olla mieluummin herkkupäivä? Ja miten pitäisi toimia esimerkiksi kylässä? Jos on tarjolla karkkia, mutta ei ole karkkipäivä, saako ottaa? Ja jos ei saa, onko se liian julmaa, jos muut kuitenkin syövät? Karkkipäivä myös ikävästi "velvoittaisi" ostamaan karkkia joka viikko, kaipasi lapsi sitä tai ei.

Tällä en nyt tarkoita, että lapsen pitäisi saada jatkuvasti karkkia tai muitakaan herkkuja. Esimerkiksi meillä ei todellakaan ole karkkia joka viikko, ei edes joka kuukausi. Suklaata meillä on yleensä kaapissa aina, mutta sitä otetaan lähinnä viikonloppuisin kahvin kanssa. Tai illalla, kun lapset ovat jo nukkumassa. Pullaa, keksiä ym. syödään lähinnä kylässä tai silloin kun meille tulee vieraita. Yleensä neiti L on siis saanut maistaa herkkuja silloin kun aikuisetkin syövät, mutta ei mielestäni liikaa.

Toisaalta karkki- tai herkkupäivässä olisi hyviäkin puolia. Homma on selkeä, ja jos lapsi alkaa kinuamaan kaupassa karkkia, voi aina perustella, että nyt ei ole karkkipäivä. Lapsi ei saa liikaa sokeria ja karkin syöminen korkeintaan kerran viikossa on parempi vaihtoehto myös hampaiden kannalta.

Tai ehkä päätös pitää tehdä lasten luonteet huomioiden. Jos karkinhimo on kova, karkkipäivä on varmasti tarpeen syönnin rajoittamiseksi. Mutta vielä on aikaa miettiä, 2.5-vuotias ei mielestäni karkkipäivää tarvitse. Tällaista lauantai-illan pohdintaa tällä kertaa. Muidenkin kokemuksia karkkipäivästä olisi kiva kuulla! :)

U-u-u-uunimunakas

Sanna:
Nyt kun Murmeli alkaa olla siinä iässä, että hän voi syödä lähes kaikkia samoja ruokia kuin mekin, on myös oma ruokavalio ollut tarkastelussa. Koska Murmelilla ei ole kuin kaksi hammasta (vielä), niin ruoan on pitänyt olla suht pehmeää tai helposti haarukalla murskattavaa. Joskus meillä kuitenkin on ruokaa, jota en pojalleni voi tarjota. Silloin meidän pelastus on munakas joko uunissa tai pannulla. Yleensä teen nopeuden takia munakkaan vain pannulla (munia ja korviketta sekaisin), mutta kerrankin kun oli aikaa, päätin kokeilla muiden Mamina-äitien suosittelemaa uunimunakasta.

TARVITSET:
3 kananamunaa
1 porkkana
loraus maitoa/korviketta/vettä
ripaus pippuria (valko- tai mustapippuria)
muutama kirsikka-/luumu- tai minitomaatti

TEE NÄIN:
Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki ja lorauta maito sekaan. Lisää pippuri tai jokin muu haluamasi mauste. Raasta porkkana hienoksi raasteeksi ja sekoita se munien kanssa.
Kaada seos uuninkestävään vuokaan ja paista ensin n. 10 minuuttia 200-asteessa. Lisää sen jälkeen siivutettu tomaatti ja paista vielä toiset 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
Munakkaasta tulee n. 3-4 annosta.





Vaikka munakas onkin Murmelin suurta herkkua, niin jostain syystä tällä kertaa tämä ei maistunut. Syytän kutisevia ikeniä tästä, sillä äidin kokkaustaidoissahan ei ole mitään vikaa.;)

perjantai 19. syyskuuta 2014

Sadonkorjuuta



Krista: Syksy, se aika vuodesta kun omasta pihapiiristä tekee löytöjä ruokapöytään.
Pitkin kesää on toki jo syöty omaa salaattia ja yrttejä, perunoita ja pieniä porkkanoita. Pavuista ja kesäkurpitsoista on myös kerätty syötävää ja herukat poimittu pakastimeen mehumarjoiksi. Karhunvatukkakin intoutui pistämään parastaan ja makoisat marjat olivatkin erityisesti nuorempien tyttöjen mieleen.

Tänä vuonna mustikat olivat suuria ja niitä oli paikoitellen niin paljon että varvut notkuivat. Itse en kerennyt kuin muutaman kerran mustikkaan ja silloinkin mukana keikkui koko tyttötrio, pienin selässä ja vanhemmat tietysti omin jaloin. Pienimmälle isosiskot avuliaasti syöttivät mustikat suoraan suuhun, samalla kun keräsivät omaa saalistaan pieniin poimureihinsa ja toki myös suihinsa, muuttuen koko ajan yhä sinisemmiksi. Onneksi anoppi keräsi ahkerasti meidänkin pakastimen täyteen noita sinisiä vitamiinipommeja.

Tällä hetkellä omenapuut antavat parastaan, valkea kuulaat on jo syöty ja nyt on kanelien vuoro. Mummulasta haemme saavikaupalla omppuja jotka sitten viedään mehupuristamoon. Se mehu vasta herkkua on! Neidit M ja K odottavat jo innolla sitä hetkeä kun pääsevät mukin kanssa hakemaan ne ihan ensimmäiset mehumaistiaiset suoraan puristimesta. Vanhan, ja aivan liian suureksi kasvaneen, antonovkan oksat roikkuvat maassa omenoiden painosta, taidamme siis keitellä omppuhilloa isot satsit talven puurojen päällä syötäväksi.

Sadokorjuupuuhat ovat näin äiti-ihmisen näkökulmasta huomattavasti leppoisampia kuin kylvöpuuhat. Lapset kun haluavat toki olla mukana kaikessa ja kaikkialla. Pienet ja vikkelät kädet eivät välttämättä ihan aina onnistu saamaan kylvettäviä siemeniä oikeaan paikkaan ja ne sipuli-istukkaatkin saattavat löytyä ties mistä päin peltoa...





Makoisia sadonkorjuuhetkiä teillekin!


maanantai 15. syyskuuta 2014

Haukotus

Taas uusi aamu, vai onko? Ei aamut eroa mitenkään muistakaan vuorokauden ajoista - aina ollaan
hereillä! Vauva valvottaa. Mahtaako se tehdä hampaita? onko se liikkelle lähdössä? onko se kipeä? vai eikö sillä oo vaan väsy? Näitä kysymyksiä kun pyörittelee yöstä toiseen, päivästä toiseen, viikosta toiseen, herää kysymys.. ei oikeastaan jaksa enää herätä edes kysymyksiä. Lapsi ei ole väsynyt, äiti olisi senkin edestä.

Olenko väsynyt lapseeni? en, tuntuu kurjalta olla hänestä erossa, ei se voi sitä siis olla. Olenko väsynyt äitiyteen? en, en päivääkään vaihtaisi pois näistä ainutlaatuisista hetkistä. Mihin oikeastaan olen sitten väsynyt? Siihen tulokseen tulin juuri, että olen väsynyt väsymykseen. Olen väsynyt olemaan aina väsynyt. Olen väsynyt olemaan lyhytpinnainen ja jaksamaton, eikai saamaton sentään jos huolehtii kotityöt, itsensä ja lapsensa? 

Pian vuoden olen joka yö valvonut enemmän ja vähemmän, herännyt joka yö vähintään 2 kertaa, useimpina öinä jopa 12 kertaa. Loppuraskauden aikaan ei mahan kanssa pystynyt enää kunnolla nukkumaan, nyt 9kk ikäinen tyttö pitää huolen siitä, etten pääse sängynpohjalle majailemaan liian pitkäksi aikaa. Pelkään joka ilta jo nukkumaanmenoa, minkälainen yö mahtaa olla tulossa jälleen. 


Saanko painaa silmät edes hetkeksi kiinni? 

Silti jaksan herätä sängystä joka aamu, vaikkakin piilolinssit solmussa, tuohon ihanaan ja hersyvään kikatteluun, joka kuuluu pinnasängyn pohjalta. Hyvien huomenien vastineeksi saan maailman suloisimman ja leveän hymyn. Tämän takia jaksan, jaksan vaikken meinaakaan jaksaa. On mahtavaa olla äiti, ihan kaikkine osa-alueineen. 

- Tiinuski - 

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kokemuksia Bugaboo Cameleon -rattaista

Kaze: Ensimmäinen oma Mamina-postaus! Vaikka bloggaaminen ei minulle ihan uusi asia olekaan, tämän postauksen tekeminen jopa vähä jännitti. Idea yhdessä bloggaavista äideistä oli niin mahtava, että halusin ehdottomasti mukaan. Jotta teemat eivät menisi päällekkäin oman blogini kanssa, tässä blogissa tulen keskittymään erityisesti äitiyteen liittyviin fiiliksiin ja ajatuksiin sekä  kertomaaan kokemuksia lapsiin ja äitiyteen liittyvistä tuotteista.

Koska valtaosa vanhemmista ostaa lapselleen rattaat, ajattelin kertoa tässä ensimmäisessä postauksessa meidän kärryistä.

Kun lähes kolme vuotta sitten olimme ostamassa ensimmäisiä rattaita, meillä oli kaksi kriteeriä; mahdollisimman pienet ja mahdollisimman kevyet. Halusimme, että rattaat mahtuisivat helposti hissiin ja autoon, ja että niiden nostelu ja roudaus ei olisi liian tuskallista. Sillä hetkellä markkinoilla olevista rattaista Bugaboot vastasivat näitä vaatimuksia parhaiten, ja kun vielä pari kaveria ko. rattaita suosittelivat, päätös oli helppo.

Nyt, yli 2,5 vuoden käyttökokemuksen, ja kahden lapsen jälkeen, olen edelleen sitä mieltä, että nämä rattaat olivat hyvä ostos. Täydellisiä rattaitahan ei ole omassakaan, mutta meidän käyttökokemukset ovat olleet ehdottomasti plussan puolella.

Parasta rattaissa on mielestäni ollut pieni koko ja näppäryys. Rattaat menevät niin helposti kasaan, että emme pitkään tarvinneet erillisiä matkarattaita. Olemme mahtuneet rattaiden kanssa pieniinkin hisseihin, ja kun hissiä ei ollut, mieheni on jaksanut helposti kantaa rattaat (lapsi kyydissä) portaat ylös. Pienestä koosta huolimatta vaunukoppa on kuitenkin varsin tilava, ja meidän lapset ovat mahtuneet siihen helposti koko kopassa olon ajan. Kova koppa on ollut ensikuukausina myös näppärä matkasänky.

Kopan suurin miinus on se, että sitä ei saa kantaa kahvasta silloin kun vauva on kyydissä. Tämän asian huomasin käyttöohjeista vasta toisen lapsen kohdalla, joten esikoista kyllä kannettiin tällaisella vähemmän turvallisella tavalla. Kielto perustuu siihen, että kahva kiinnittyy koppaan klipseillä, joilla on teoreettinen mahdollisuus pettää samanaikaisesti. Neiti H:n kohdalla käytimme kopassa vielä pehmeää kantokassia, jossa siis myös tarvittaessa kannoimme vauvaa. Toinen koppaan liittyvä miinus on se, että tavarakoriin pääseminen on hankalaa. Parempi kuitenkin näin päin, koska ratasosa on paikoillaan paljon pidempään.

Kun lapsi kasvaa, kopasta tehdään ratasosa pingottamalla runkoon toinen kangas. Systeemin plussana on se, että kangas vie vain vähän tilaa verrattuna kiinteään ratasosaan. Miinuksena näin sen, että koska homma oli kohtuullisen vaivalloinen, sitä ei viitsinyt tehdä montaa kertaa. Jos perheessä on vanhempi, rattaita käyttävä lapsi, häntä varten ei voinut laittaa ratasosaa yhden kauppareissun ajaksi koko systeemiä purkamatta.


Plussaa tulee myös istuimen mallista. Kuppimaiseen, sitteriä muistuttavaan istuimeen, lapsen voi mielestäni laittaa jo alle 6 kk ikäisenä. Istuimen saa kallistettua kolmeen eri asentoon, jolloin siis kallistuu koko istuin, ei pelkästään selkänoja. Rungosta irrotettu istuin toimii hyvin myös matkasitterinä.

Parhaimmillaan rattaat ovat ns. "kaupunkirattaina". Pienet kääntyvät etupyörät ja heittoaisa toimivat loistavasti kaupungilla ja ostoskeskuksissa. Ostimme kuitenkin rattaisiin heti myös etupyörien tilalle asennettavat talvirenkaat, jotka taas toimivat hyvin lumisessa tai hiekkaisessa maastossa, sekä mieheni mukaan myös juoksulenkillä. Talvirenkaat ovat olleet meille ihan ehdoton juttu, mielestäni ne voisivat jopa kuulua rattaiden hintaan.

Vaihtelunhaluiselle on varmasti mieluinen juttu, että rattaisiin saa ostettua erivärisiä kuomu- ja istuinkankaita. Me emme lisäkankaita ostaneet, mutta kuomua pestäessä tuli todettua, että kankaiden vaihtaminen on todella helppoa. Myös erilaisia lisävarusteita on rattaisiin saatavilla runsaasti. Meillä löytyy seisomalauta, lämpöpussi ja hoitolaukku. Kaikki ovat olleen hyviä!

Rattaita ostaessa eniten epäilimme muoviosien kestämistä, mutta hyvin noi ovat kestäneet, vaikka jotain pientä on joskus rikki mennytkin. Tosin ajatuksen "hyvästä jälleenmyyntiarvosta" olemme nyt hylänneet, sen verran kovalla käytöllä on nämä kärryt olleet.

tiistai 9. syyskuuta 2014

What's it all about?

Tätä blogia kirjoittaa joukko eri puolilta Suomea kotoisin olevia äitejä, jotka tutustuivat somessa keväällä 2013 saatuaan lasketut ajat joulukuun tienoille. Yhtenä iltana, yli vuotta myöhemmin, syntyi sillä hetkellä loistokkaalta tuntunut idea perustaa blogi, jossa on juttuja laidasta laitaan, enemmän ja vähemmän äitiyteen liittyen. Tervetuloa lukemaan! Kaikkien äitien esittelyt löydät täältä.