Kävelykärrystä mopediin

Manna:

Meillä tuli tuossa muutama viikko sitten ajankohtaiseksi kävelykärryn hankinta, kun Niila alkoi nousta seisomaan aktiivisemmin. Moni ystävä oli tuumannut, että heillä kävelykärrystä riemua repesi pariksi viikoksi ja sitten sitä jo mennä posoteltiin omin voimin eteenpäin.

Asia askarrutti mammapoloa sen verran, että riemu oli mitä suurin, kun yksi päivä mainoslehtisessä näin Hape:n 2in1 taaperon menopelin. Samassa vekottimessa sekä kävelykärry että taaperomopo, jolla voi ajella niin sisällä kuin ulkonakin. Ihan mahtavaa! Tämä lähdettiinkin hakemaan kauspasta heti.

Menopeli maksoi 50e, eli hieman kalliimpi kuin useammat taaperokärryt, mutta halvempi kuin taaperokärry ja muovimopo yhteensä. Mikä ihaninta yksi vekotin vähemmän lastennurkkaa sotkemaan!

Niila on innokaasti testaillut sekä kävely-, että ajo-ominaisuuksia. Ihan vielä ei itsekseen osaa mennä, mutta pienellä avustuksella mennä kopsuttaa, että jalat viuhto vaan.

Ainoa missä Hape jää Brion kilpasiskokärrylle kakkoseksi on se, ettei kärryn renkaita pysty kiristämään (tai ainakaan minä en osannut), jotta kärry pysyisi vakaammin tukena kävellessä, eikä lähde lipumaan liian lujaa. Tämä pulma ratkaisitiin laittamalla kyytiin käsipainot (näkyy kuvassa, hyvin mahtuu, heh). Olen juuri niin tyytyväinen kuin toivoinkin olevani.

Ei ole tämä kärry turhaan saanut vuoden 2014 taaperolelun titteliä. Se on jämäkkää tekoa, eikä todellakaan mikään rimpula. Kestää varmasti useammankin ipanan potkuttelut. Siispä oiva juttu vaikka pukinkonttiin! 

Tässä pari kuvaa sankarista sukkahousuissa! Testaaja on pian vuoden vanha viliskantti.

Mutta eihän se ymmärrä?

Manna:
Meillä on paljon lastenkirjoja. Johtunee osin siitä, että kun on itse kuvittaja, niin kauniiden kirjojen keräily on melko luonteva harrastus. Vaan suuren osan kirjoista olen haalinut hyllyymme ihan Niilaa varten. Etenkin pienten lasten pahvikirjat olen ostellut vasta nyt kun lapsi tuli taloon. Moni kirjoista onkin ollut mainioita kirppislöytöjä, eikä näistä aarteista ole tarvinnut pulittaa euroa paria enempää!

Useasti ihmiset kyseenalaistavan, että miksi noin pienen ihmisen hyllyssä on jo noin kasapäin kirjoja, eihän se ymmärrä niistä vielä mitään. Voih, paljon enemmän kuin arvaattekaan! Niila katselee, rapsuttelee ja maistelee, kuuntelee tarkasti äidin kainalossa kun äiti osoittelee ja toistaa kuvan sanoja hiljaan pieneen korvaan. Niila ymmärtää, että tässä on hyvä olla, tässä on turva, tässä on lämmin ja äiti on vain minua ja itesään varten. Meidän oma hetki.

Olen itse sillä tavalla äitinä onnekas, että olen ammattini puolesta saanut syventyä lähemmin lastenkirjojen ihmeelliseen maailmaan ja niiden merkitykseen lapsen elämässä. Käsittelin opinnäytetyöni teoriaosuudessa aiheita, kuten lapsi kuvakirjan tarkastelijana, kuvituksen merkitys, sekä kuvittajan vastuu ja haasteet. Pääsin silloin jo omassa työssäni lasten materiaalien kuvittajana paljon syvemmälle kuin ennen, vaan en olisi arvannut, kuinka iso merkitys näillä oivalluksilla olisi minulle myös äitinä.

Kuvakirja ei ole vain iloista ajanvietettä tai tehokas keino saada lapset rauhoittumaan iltapuulle. Kuvakirjoista lapsi saa ymmärryksen ylittävän määrän käytännönoppeja, kuten kielen kehittyminen, vaan sitäkin enemmän oppeja tunteista ja erilaisista elämäntilanteista, joita lapsen voi olla vaikea kohdata todellisessa elämässä. Kirja ja turvallinen aikuinen lähellä antavat tällaisille vaikeillekin asioille mahdollisuuden tulla käsitellyksi lapselle sopivalla tavalla.

Voisin paasata tästä aiheesta loputtomiin, niin innolla tähän suhtaudun. Lähipiirini tämän jo saikin tuta nahoissaan kun oppari oli ajankohtainen. Jopa meidän osaston yliopettaja tuntui katsovan mua toisinaan hieman huvittuneena, kun julistin sydän läikehtien tätä kuvakirjojen ilosanomaa. Mutta jos nyt teistä jotakuta kiinnostaa lukea aiheesta hieman enemmän, löytyy opparini täältä. Opparissa on myös laaja lähdeluettelo aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta, joita suosittelen aivan ehdottomasti.

Kuvittaja Markus Majaluoma, jota suuresti ihailen kiteyttää kuvan ja sen ympärillä tapahtuvan hetken merkityksen upeasti näin:

” Joskus tuntuu, että arvostan kuvakirjaa liiaksikin, jopa niin paljon, että pelkään sen voimaa ja mahdollisuuksia muokata pienen lapsen maailmankuvaa. Minäkinkö sitä olen muokkaamassa? Omien lisäksi vielä muidenkin lasten? Eihän se ole kuin pienen pieni hetki, se hetki, jolloin lapsi ja aikuinen ovat kuvakirjan ääressä. Millainen hetki se onkaan.”    Tutkiva katse kuvakirjaan (2001, 24)   


Eli ei muuta kun kirjaa kätöseen ja pukinkonttiin! 

Mahtaviin kirpparilöytöihin kuuluu myös tämä nostalgiaa herättävä nallekirja

Kirjahyllyn helmiä! Niila rakastaa runottelua.

Mites tämä ihan mahtava retrohelmi, kirpparilta tottakai!

Osa kirjahyllyn aarteista

Pöllöt lämmittelee lukupaikkaa seuraavaa yhteistä hetkeä varten

Kuppi teetä - mamin oma hengähdyshetki

Manna:

Meillä kotiäideillä ei tunnetusti ole muuta tekemistä kun litkiä teetä ja juoruta päivät pitkät…vai olikohan se sittenkin niin, että hirveän kiireen keskellä suhaillessa pyykkivuoren, vaipparoskiksen ja hellan väliä, olisi ihana istahtaa ja juoda edes yksi kuppi KUUMAA teetä ihan rauhassa? Niin tai näin, täällä ilmoittautuu yksi teefanaatikko, jolla olis nyt vinkata pari hyvää teetä. 

Olen tänä syksynä tutustunut kahteen uuteen, hyvin erityyppiseen teehen ja molemmat olivat rakkautta ensimaiskautuksella. Toinen näistä on Yogi Tea:n Choco Chili ja toinen Pukka:n Peppermint & licoirice.  Kumpikin on luomuteetä. Näitä saa haalittua itselleen mm luontaistuotekaupoista ja netistä.

Reissumies

Sanna:
Meidän Murmeli on varsinainen reissumies. Tyyppi on kypsässä yhdeksän kuukauden iässä matkustanut jo tuhansia kilometrejä. Ensimmäisellä reissullaan Murmeli oli vasta viiden päivän ikäinen. Ajelimme silloinmun äidin luo Etelä-Pohjanmaalle (360km/suunta). Sen jälkeen kilometrejä on kertynyt tasaisesti joka kuukausi. Näiden reissujen lisäksi Murmeli on käynyt myös isomummon hautajaisissa Pohjois-Pohjanmaalla sekä lätäkön toisella puolella, Tallinnassa.

Tälläkin hetkellä minä ja Murmeli ollaan matkalla, mutta nyt on alla juna. Iskä lähti kouluttautumaan Etelä-Suomeen, niin me pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin mummolaan.

Mun mielessä oli kauhukuvia kiljuvasta ja itkevästä lapsesta, jota ei saa mitenkään viihdytettyä. Murmeli kun sattuu olemaan aika liikkuvaista sorttia, ja nyt kun seisominen tukeakin vasten on opittu, niin...
Matka on noin puolivälissä ja meillä on mennyt loistavasti! :)

Murmelilla on ollut niin paljon ihmeteltävää ohikiitävissä maisemissa, leikkipaikassa, junan kirjatarjonnassa sekä edessä olevan penkin selkänojasta laskeutuvassa pöydässä, ettei tylsistymistä ole tapahtunut. Pöytää on kiva paukutella ylös ja alas, ylös ja alas.

Äitikin saa nyt pienen levähdyshetken, kun välipalan (päärynää, riisikakkua ja maitoa) jälkeen Murmeli otti ja simahti päiväunille. Pian kyllä täytyy herätellä, koska edessä on junan vaihto.

Terveisin,
Reissu-Murmeli ja äiti

Valokuvat

Senja: Tietävätkö muut sen, kun niitä kuvia vuosiensaatossa kertyy? Niitä on kamerassa, puhelimessa, koneella, läppärillä, fb:ssä ja vanhimpia kuvia voi löytää vielä irc-galleriasta! 

Minä tiedän, meillä niitä on joka paikassa. Neljän lapsen kanssa niitä on kertynyt tuhansia. Jo pelkästään puhelimessani on reilu 6500 kuvaa! Nyt olen aloittanut projektin, ennen joulua aijon saada kolmen vanhimman lapsen ensimmäisen vuoden kuva-albumit valmiiksi. Täydennän samalla myös vauvakirjat valokuvilla ja muutama kuva tulee kehyksiin. 

Mukavaa fiilistelypuuhaa ja muistojen muistelua pimeneviin syysiltoihin <3